Lokakuun viimeisenä päivänä, 31.10., vietetään Halloween-juhlaa – siis ne, jotka sitä viettävät. Se on aina samana päivänä, mutta tänä vuonna se sattuu hyvin lähelle pyhäinpäivä-nimistä kirkkopyhää. Sen ajankohta on aina 31.10.–6.11. väliselle ajalle osuva lauantai. Mitä eroa noilla juhlilla siis on?

Halloween juontaa juurensa kelttien sadonkorjuun ja talven alkamisen juhlaan. Kelttien uskomuksen mukaan tuolloin raja elävien ja kuolleiden välillä katosi ja vainajahenget liikkuivat maan päällä. Ihmiset pukeutuivat valeasuihin, käyttivät naamioita ja sytyttelivät kokkoja hätistääkseen pois pahat henget. Kristinuskon levitessä pakanallinen juhla yhdistettiin kaikkien pyhien päivään – englanniksi All Hallows' Day – ja pyhäinpäivän aatto sai nimen All Hallows' Eve, josta lyhentyi Halloween.

Irlantilaiset ja skotlantilaiset siirtolaiset veivät perinteensä mukanaan Amerikkaan 1800-luvulla. Siellä juhlasta kehittyi suuri karnevaali, johon tulivat mukaan naamiaiset, kurpitsalyhdyt, lasten "karkki vai kepponen" -karkinkerjuukierrokset sekä kaikenlaiset kauhun ja kuoleman symbolit luurankoineen, kummituksineen ja vampyyreineen.

Usko Jeesukseen on niin paljon enemmän kuin mikään muu, mitä maailmassa on tarjolla. Sen rinnalla jopa oman henkensä menettäminen jää toisarvoiseksi. 

Halloween-touhulla ei siis ole mitään tekemistä kristillisen pyhäinpäivän kanssa. Kristikunta on epäonnistunut yrityksessään kesyttää tuo pakanallinen juhla-aika yhdistämällä siihen aikoinaan poisnukkuneiden pyhien muistojuhlan. Maallistuvassa yhteiskunnassamme otetaan mielihyvin vastaan kristillisyydelle kilpaileva vaihtoehto, joka kaiken kukkuraksi voidaan vielä kaupallistaa: kaikenlaista Halloween-krääsää marketit ovat pullollaan.

Mutta samoinhan on käynyt joulunkin kanssa. Jeesuksen syntymän muistojuhlaa alettiin viettää vuoden pimeimpään aikaan, koska tarkoituksena oli saada kansa luopumaan talvipäivänseisauksen pakanallisista juhlista. Pitkäänhän tuossa onnistuttiinkin, mutta nykyään ei jouluna mennä pakana-alttareille vaan kauppoihin ostamaan kaikenlaista turhuutta, harrastetaan ylensyöntiä ja odotetaan joulupukkia saapuvaksi. Syntymäpäiväsankarista on tullut kuokkavieras.

Kristillinen pyhäinpäivä on sekin muuttunut. Kaikki eivät välttämättä Halloweenia juhli, mutta tapana on kuitenkin muistaa kuolleita, jos ei muuten, niin käymällä sukulaisten haudoilla. Eihän siinä toki ole mitään moitittavaa, jos muistaa edesmenneitä läheisiään ja tuttaviaan. Ehkä olisi kuitenkin pitänyt heidän eläessään pukea sanoiksi ne lämpimät tunteet, jotka nyt mahdollisesti kaakertavat sydänalassa jonkinmoisena kaipauksena. Nyt niiden sanominen on turhaa. Mullan alla he eivät niitä enää kuule.

Harva tulee ajatelleeksi haudoilla käydessään, että itse asiassa tässä ollaan katselemassa sen viimeisen tonttimaan paikkaa. Tänne sitä kerran päädytään. Siinäkö kaikki? Käykö kukaan minun haudallani sitten, kun sen aika on? Olenko elänyt niin, että haudallani kävisi surijoita? Tätä sietää miettiä.

Pyhäinpäivän alkuperäinen merkitys käsittääkseni on, että silloin muistellaan niitä, jotka ovat kuolleet uskossa Kristukseen – tai Kristukseen kohdistuvan uskonsa vuoksi. Pyhäinpäivä on myös kristillisten marttyyrien muistopäivä. Meillä täällä länsimaissa ei juurikaan olla tietoisia siitä, että tuo pyhien joukko kasvaa väkivaltaisten vainojen seurauksena edelleen. Kristityt kuuluvat maailman vainotuimpiin uskonnollisiin ryhmiin eri puolilla maailmaa. Vainoa pitävät yllä niin poliittiset kuin uskonnollisetkin tahot. Esimerkiksi joissakin Afrikan maissa kristittyjä tapetaan päivittäin. Nigeriassa kristittyjen surmaaminen on jatkunut tänäkin vuonna. Joissakin maissa kristinuskoon kääntyminen voi johtaa jopa kuolemantuomioon. Kuinka monta uutista kristittyjen vainoista olette tämän vuoden aikana nähneet?

Ajatteleeko länsimainen ihminen kyynisyydessään lainkaan sitä, miksi joku on valmis uhraamaan vaikka henkensä ennemmin kuin kieltämään uskonsa Jeesukseen? Apostoli Pietari kielsi tuntevansa Jeesuksen, mutta katui, sai anteeksi ja oli myöhemmin valmis vaikka kuolemaan uskonsa takia. Niin hän perimätiedon mukaan kuolikin: hänet ristiinnaulittiin pää alaspäin Roomassa. Jos hän ei olisi kohdannut Jeesuksessa jotakin siitä, mitä Jeesus sanoi olevansakin, eikö hän olisi kieltänyt uskonsa ja saanut elää?

Samoin on nykyään monen muun kristityn laita. Usko Jeesukseen on niin paljon enemmän kuin mikään muu, mitä maailmassa on tarjolla. Sen rinnalla oman henkensä menettäminen jää toisarvoiseksi. Pyhien joukko kasvaa.

Kirjoittaja: Raimo Haasanen