Kun soppa kutsuu saman pöydän ääreen
Kaikki alkoi ajatuksesta, joka jäi pyörimään mieleen – ja päätyi lopulta kattilaan.
Gammelbackassa päättyi samankaltainen, useammin kokoontunut toiminta. Sen loppumista surtiin, kun ihmisiltä kuultiin, miten tärkeänä yhteistä ruokahetkeä oli pidetty. Alettiin tahoillaan miettiä, voisiko vastaavaa toimintaa syntyä uudelleen. Asiasta koettiin Jumalan puhuvan molemmille, mutta ajatuksista ei ollut vielä keskusteltu keskenään.
Ajatusta pyöriteltiin pari kuukautta ja samalla rukoiltiin hiljaa. Eräänä kesäaamuna kahvia juodessa Soraja kysyi aivan yllättäen:
– Mitä ajattelet soppakeittiöstä?
Se koettiin merkiksi: aamen ja halleluja! Ajatus vietiin seurakunnan vanhimmistolle, ja sille saatiin vihreää valoa. Rukousta jatkettiin ja Herralta pyydettiin vahvistusta siihen, että kyse oli hänen johdatuksestaan.
Vastaus saatiin varsin konkreettisessa muodossa. Ensimmäisen soppahetken ruoka oli jo suunnitteilla, kun seurakunnan leiripäivältä jäi yli makkaraa. Sitä saatiin lahjoituksena. Ensimmäisellä kerralla pöytään katettiin uunimakkaraa, perunoita ja ruskeaa kastiketta – juuri sellaista ruokaa, jota oli ajateltu.
Joskus rukousvastaus voi siis tuoksua uunimakkaralta.
Ruoka maistui, ja siitä oltiin kiitollisia. Jälkeenpäin saatiin viesti: "Jatkuuhan tämä?" ja "Kiitos, että saimme tulla. Tämä piristi, kun sai keskustella ja vain olla."
Noista sanoista jäätiin kiitollisiksi. Ruoka oli tärkeä osa kohtaamista, mutta ehkä vielä tärkeämpää oli se, että paikalle sai tulla, rauhassa istua ja huomata: täällä minut nähdään.
Yhdessä syöminen lievittää yksinäisyyttä
Yksinäisyys ei aina näy ulospäin. Päivä voi kulua tuttujen askareiden parissa, mutta silti voi tuntua, ettei ole ketään, jolle kertoa kuulumisia tai jonka kanssa jakaa ateria. Siksi yhteisellä ruokahetkellä voi olla suuri merkitys. Pöydän ääressä ei tarvitse jäädä yksin omien ajatusten kanssa, vaan seuraa ja keskustelua syntyy usein kuin itsestään.
Yhdessä syöminen tuo päivään rytmiä ja mahdollisuuden kohdata muita. Kun joku toivottaa tervetulleeksi, kysyy kuulumisia ja kuuntelee vastauksen, syntyy kokemus siitä, että on tärkeä ja kuuluu joukkoon. Kaikkea ei tarvitse ratkaista yhdellä tapaamisella. Joskus jo sillä on väliä, että saa olla hetken toisten seurassa ja tulla kohdatuksi omana itsenään.
Ensimmäisillä kerroilla mukana oli paljon eläkeläisiä, yksinäisiä ja leskeksi jääneitä. Monelle lämmin ateria on tärkeä, mutta yhtä tärkeäksi koettiin mahdollisuus jutella ja viettää hetki toisten seurassa. Yhteisen pöydän ääressä syntyy kohtaamisia, joita arjessa ei aina muuten saada.
Diakoniaa pöydän äärellä
Raamatussa kerrotaan, kuinka Jeesus kohtasi ihmisiä kokonaisina ihmisinä. Nälkä ja sairaus nähtiin, mutta myös ihmisen kaipuu tulla kohdatuksi. Evankeliumeissa kerrotaan, kuinka nälkäiselle väkijoukolle annettiin ruokaa. Matteuksen evankeliumissa Jeesuksen sanotaan: "Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa" (Matt. 25:35).
Diakoniassa asetutaan lähimmäisen rinnalle ja apua annetaan siellä, missä sitä tarvitaan. Apua voidaan antaa konkreettisena ruokana, mutta myös aikana, kuuntelemisena ja tilana hengittää. Soppakeittiössä ei tarvitse osata sanoa mitään erityistä tai tulla paikalle valmiin tarinan kanssa. Riittää, että tullaan sellaisena kuin ollaan.
Apostolien teoissa kuvataan, kuinka ensimmäiset kristityt kokoontuivat ja aterioivat yhdessä iloisin ja vilpittömin mielin (Ap. t. 2:46). Yhteiseen pöytään kutsumisessa näkyy yhä sama yksinkertainen ajatus: ruokaa jaetaan, seuraa tarjotaan ja jokaiselle tehdään tilaa. Uskosta voidaan kertoa myös näin, käytännössä ja arjen keskellä. Ja joskus pöytään haetaan vielä yksi peruna.
Kaikki ovat tervetulleita
Soppakeittiö kuuluu kaikille, ja kaikki ovat tervetulleita. Tarkoituksena ei ole pitää opetusta tai järjestää monimutkaista ohjelmaa. Tärkeintä on yhdessä oleminen: että jokainen voi kokea tulevansa huomatuksi ja kuulluksi.
Yhteisöllisyyteen ei tarvita suuria sanoja tai erityisiä taitoja. Se voi alkaa siitä, että kattilallinen ruokaa keitetään, pöytä katetaan ja kysytään: mitä sinulle kuuluu? Kun ihmiselle löytyy paikka, johon tulla, yksinäisyyttä voidaan lievittää ja arkeen voidaan saada hetki, jota ehkä on odotettu koko viikon.
Rukousta ja Herran johdatusta tarvitaan tässä työssä. Ilman Herran siunausta ei ole mitään. Samalla uskotaan, että Jumala voi käyttää aivan tavallisia asioita – makkaraa, perunoita, kahvikuppia ja yhteistä aikaa – ihmisten kokoamiseen yhteen.
Joulukuussa soppakeittiö pitää taukoa, mutta silloin järjestetään puurojuhla, johon kaikki kutsutaan mukaan. Lämpimästi tervetuloa! Puuroa riittää, ja pöydässä on tilaa uusillekin ystäville.
Tekstin koonnut Valde ja Soraja Lindgrenin puheesta Porvoon Kotikirkon viestintä