Mistä minä saan voimani

Syksy on taas täällä. Kesän valoisat illat alkavat olla muisto vain. Aamuisin on pimeää ja illalla tuntuu välillä siltä, että joku sammutti valot jo ennen kuin päivä ehti kunnolla alkaakaan.

Kesällä sitä jotenkin kuvittelee olevansa energinen ihminen. Aurinko paistaa, illalla jaksaa vielä tehdä kaikenlaista ja aamullakin maailma näyttää ihan kohtuullisen hyvältä paikalta. Sitten tulee syksy. Herätyskello soi pimeydessä, peiton alla on lämmin ja yhtäkkiä jo pelkkä sängystä nouseminen tuntuu saavutukselta, josta voisi melkein saada jonkinlaisen kunniamaininnan. Varsinkin jos onnistuu nousemaan ilman, että painaa torkkua viidettä kertaa.

Ehkä juuri syksyllä on hyvä pysähtyä yhden yksinkertaisen kysymyksen äärelle: Mistä minä saan voimani? Psalmissa 121 kirjoittaja kysyy: "Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun? Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan." Pidän tuosta kysymyksestä. Siinä ei sanota: "Minulla menee hienosti, kyllä minä pärjään." Siinä kysytään suoraan: "Mistä minä saan avun?" Me olemme aika hyviä pärjäämään. Tai ainakin näyttämään siltä.

Työt hoidetaan, lapset viedään sinne, minne pitää, kaupassa käydään, laskut maksetaan ja kalenteriin mahdutetaan vielä seurakunta, harrastukset ja muut velvollisuudet. Jos joku kysyy kuulumisia, vastaus tulee usein automaattisesti: "Hyvää kuuluu", vaikka todellisuudessa tekisi mieli vastata: "No, tässä yritetään pitää paketti kasassa."

Ehkä kristityn elämästäkin voi joskus tulla suorittamista. Pitäisi jaksaa. Pitäisi olla iloinen. Pitäisi palvella. Pitäisi rukoilla enemmän ja lukea Raamattua enemmän. Pitäisi olla kärsivällisempi puoliso, parempi vanhempi, parempi ystävä ja kaiken lisäksi vielä hyväntuulinen seurakuntalainen sunnuntaiaamuna. Aikamoinen työpaikkailmoitus. Mutta ehkä Jumala ei kutsukaan meitä todistamaan hänelle, kuinka hyvin pärjäämme. Ehkä hän kutsuu meitä turvautumaan häneen.

Syksyllä luonto opettaa tästä jotain mielenkiintoista. Puut päästävät lehdistään irti. Kesällä ne ovat olleet täydessä loistossaan, mutta syksyn tullessa puu ei yritä epätoivoisesti pitää jokaisesta lehdestä kiinni. Se päästää irti. 

Meille ihmisille se on usein vaikeaa päästää irti. Pidämme kiinni huolista. Omista suunnitelmistamme. Kohtaamistamme loukkauksista. Peloista. Tarpeesta hallita asioita. Joskus pidämme kiinni sellaisesta ajatuksesta, että minun pitäisi kyllä selvitä tästä itse. Ja mitä enemmän elämä ympärillä heiluu, sitä kovempaa puristamme. Ehkä välillä olisi hyvä kysyä itseltään: Mistä minä pidän tällä hetkellä kiinni niin kovaa, että käteni alkavat jo väsyä? Onko elämässäni jokin asia, jonka voisin jättää Jumalan käsiin?

Jumalan käsiin asioiden jättäminen ei tarkoita välinpitämättömyyttä. Eikä usko tarkoita sitä, että istumme sohvalla kädet ristissä ja odotamme Jumalan hoitavan tiskit, työpäivän ja auton katsastuksen puolestamme. Ainakaan omalla kohdallani tällaisia ihmeitä ei ole vielä tapahtunut. Katsastukseenkin on pitänyt varata aika ihan itse. Mutta kaikkea ei ole tarkoitettu meidän kannettavaksemme yksin.

Jeesus sanoi: "Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon." Siinä on jotain hyvin lohdullista. Jeesus ei sano: "Tulkaa sitten, kun olette saaneet elämänne järjestykseen." Hän sanoo: "Tulkaa." Hänen luokseen saa tulla väsyneenä, keskeneräisenä ja huolissaan. Joskus vahvana ja joskus aivan tyhjänä. Joskus voimaa on se, että uskaltaa myöntää tarvitsevansa apua. Joskus voimaa on pysähtyä. Joskus voimaa on päästää irti.

Syksyn puu näyttää hetken paljaalta, kun viimeinenkin lehti putoaa. Mutta puu ei ole luovuttanut. Sen sisällä valmistellaan jo uutta kevättä, vaikka sitä ei vielä näe. Samoin meidän elämässämme voi olla kausia, jolloin emme itse näe, mitä Jumala tekee. Silloin saamme palata psalmin kysymykseen: Mistä minä saan voimani? Mistä minä saan avun?

Vastaus ei lopulta löydy siitä, kuinka vahvasti pystyn itse pitämään kaikesta kiinni. Minä saan avun Herralta. Ja ehkä tänä syksynä yksi tärkeimmistä asioista, joita voimme opetella, on tämä: Kun omat kädet väsyvät, voi huomata, ettei kaikki ole niiden varassa. Silloin saa päästää irti ja luottaa siihen, että Jumala kantaa.

Kirjoittaja: 

– Joel Sonck

Olen kolmen lapsen perheen isä ja näen tämän elämänvaiheen Jumalan suurena lahjana. Palvelen seurakunnassa ja haluan elää arkea uskossa ja kuuliaisuudessa Jumalalle. Musiikki on minulle tapa ylistää ja palvella. Työskentelen rakennusalalla, missä opin päivittäin kärsivällisyyttä, vastuunkantoa ja luottamusta Jumalan johdatukseen.